Tietoa mesolankahoidosta

Kun ikää tulee lisää, alkaa huomaamaan ensimmäisiä ikääntymisen merkkejä kasvoilla. Ikääntymisen merkkejä ovat esimerkiksi juonteet, ihon veltostuminen, ihon kimmoisuuden katoaminen, kyynelurat ja ilmejuonteet silmien ympärillä, ”hamsteripussit” leuassa sekä väsähtänyt yleisilme. Ikääntymismuutokset iholla ovat normaaleja, ja ne johtuvat kollageenituotannon vähenemisestä. Joskus ikääntymismuutokset voivat olla itselle epämieluisia, vaikka muut niihin eivät kiinnittäisikään huomiota. Yleisilme saattaa olla väsynyt ja ihon elinvoimaisuus on kadonnut. Useinkaan kasvojenkohotus ei ole ensimmäisenä hoitomuotona mielessä, koska se on operaationa kallis, ja melko radikaali, sekä vaatii pitkän toipumisajan. Mesolankahoidolla saat mieluisen faceliftin itsellesi, ja toipuminenkin tapahtuu nopeasti.

 

Mesolankahoitoja on käytetty ihon ikääntymismuutosten hoitoon jo vuosikymmenien ajan.

Mesolankahoidon avulla voidaan elvyttää, heleyttää ja kiinteyttää ihoa. Usein tulokset ovat osittain jo heti nähtävillä. Lopullinen hoitotulos on nähtävillä 3-6 kuukauden kuluttua. Mesolankahoidon vaikutus kestää parhaimmillaan kaksi vuotta. Mesolankojen vaikutus perustuu injektoitavien lankojen aiheuttamaan sulamisprosessiin. Tämän seurauksena iho alkaa muodostamaan uutta kollegeenia. Myös verenkierto lisääntyy hoidettavalla alueella, ja kudokset saavat enemmän happea ja ravinteita. Hoidosta ei yleensä jää selkeästi näkyviä merkkejä kasvoille. Hoidon jälkeen hoidetulla alueella saattaa ilmentyä lievää punotusta, jonka voi peittää meikillä. Mesolankahoitoja voidaan käyttää turvallisesti kasvojen ja kaulan myös muille ihoalueille. Hoitoa voidaan käyttää myös ennaltaehkäisemään ikääntymismuutoksia.

 

Mesolankahoidon toimintaperiaate

 

 

”Mesolankahoito selkeyttää kasvojen piirteitä ja napakoittaa ihoa.”

 

Mesolangat on valmistettu turvallisesta polydioksanonista. Samaa materiaalia käytetään yleisesti kirurgisissa toimenpiteissä sulavana ompelulankana. Lanka on sulavaa, joten se aiheuttaa ihossa sulaessaan prosessin, joka saa aikaan verenkierron lisääntymisen sekä kollageenin muodostuksen.  Hoitoalue pintapuudutetaan puudutevoiteella, joten hoito on kivuton. Toimenpide tehdään mesolankakoulutuksen saaneen sairaanhoitajan tekemänä, aseptiset toimenpiteet huomioiden.

Mesolankahoito selkeyttää kasvojen piirteitä ja napakoittaa ihoa. Hoidon vaikutukset kestävät parhaimmillaan jopa kaksi vuotta. Vaikka hoitotulos on usein nähtävissä heti, se on parhaimmillaan 3-6 kuukauden kuluttua hoidosta, koska tällöin iho on ehtinyt muodostaa uutta kollageenia. Paremman hoitotuloksen saavuttamiseksi hoito voidaan uusia kuuden kuukauden kuluttua ensimmäisestä hoidosta.

 

Käytän hoidoissani MINT PDO-lankoja, jotka hankin suoraan maahantuojalta